2020-08-24T13:40:00Zta 2020-08-24T13:40:00Z
Seurapeli hurmasi yleisön viikonloppuna
Jenni Toivoniemen ohjaama Seurapeli-elokuva oli ensi-ilta viikonloppunaan Suomen katsotuin elokuva. Perjantain ja sunnuntain välisenä aikana Seurapelin näki 7 776 katsojaa 103 kankaalla. Ennakoineen viikonlopun jälkeen Seurapelillä on koossa 8 342 katsojaa.
Seurapeli oli ainoana suomalaisena elokuvana tänä vuonna Göteborgin kansainvälisen elokuvafestivaalin kilpasarjassa. Seurapeli oli myös Norjassa Haugesundin sekä Ukrainassa Molodist -elokuvafestivaalilla ja Portugalin FEST - New Directors Portugal -festivaalin päätöselokuvana. Elokuva on saanut teatteriensi-iltansa jo Tshekeissä ja tulossa ovat mm. Puola, Slovakia ja Australia. HBO Central Europe on myös hankkinut elokuvan esitysoikeudet.
”Göteborgin tammikuinen ensi-ilta tuntuu kuin toiselta todellisuudelta tähän hetkeen verrattuna, ja on upeaa että kotimainen yleisö on ottanut elokuvan näin innokkaasti vastaan. Toivomme että Seurapeli resonoi ja tuo toivoa katsojille näinä haastavina aikoina. Kansainvälinen vastaanotto on ollut myös riehakas, joten tässä tilanteessa olemme erittäin kiitollisia tuloksista.”, kertovat elokuvan tuottajat Venla Hellstedt ja Elli Toivoniemi.
Seurapeli on Jenni Toivoniemen ohjaama ja käsikirjoittama draamakomedia pitkitetystä nuoruudesta ja rooleista, joihin ajaudumme. Elokuvassa näyttelevät Emmi Parviainen, Samuli Niittymäki, Laura Birn, Eero Milonoff, Iida-Maria Heinonen, Paula Vesala, Christian Hillborg ja Paavo Kinnunen.
SYNOPSIS Vanha ystäväpiiri kokoontuu viettämään nostalgista viikonloppua idyllisessä merenrantahuvilassa juhlistaen Mitzin (Emmi Parviainen) yllätyssyntymäpäiviä – aivan kuin jo teini-iässä. Juhlat lähtevät heti väärille urille, kun sankari ei ilahdukaan yllätyksestä. Jännitteinen tilanne saa uuden käänteen, kun Mitzin paras ystävä Veronika (Laura Birn) tuo yllättäen paikalle uuden miesystävänsä Mikaelin (Christian Hillborg), joka on ruotsalainen Hollywood-tähti. Mitzi käynnistää seurapelin, joka saa ystävien vanhat voimasuhteet ja ihmissuhdepelit kärjistymään äärimmilleen. Tuttu ympäristö ja vanhat rituaalit saavat ystäväpiirin unohtamaan aikuisuutensa, ja uudelleenarvioimaan sekä menneen että nykyisyyden.
Seurapelin ovat tuottaneet Tuffi Filmsin Venla Hellstedt ja Elli Toivoniemi ja sen levittää Nordisk Film. Elokuvan ensi-ilta elokuvateattereissa oli 21.8.2020.
Haugesund, The Norwegian International Film Festival: https://filmfestivalen.no/en/program/games-people-play/ Kyiv International Film Festival Molodist: https://filmfreeway.com/Molodist FEST - New Directors Portugal: https://site.fest.pt/en/leuklog/film-program/
ELOKUVAN VIRALLINEN TRAILERI https://www.youtube.com/watch?v=iaLHDcPufuE
LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT Manna Katajisto, Manna PR +358 405610074 [email protected]
2020-06-26T08:00:00Zta 2020-06-26T08:00:00Z
Tuffi Films etsii TUOTANTOASSISTENTTIA määräaikaiseen työsuhteeseen.
Työ tarjoaa näköalapaikan fiktio-, dokumentti- ja sarjatuotannon sekä levityksen eri vaiheisiin: kehittely, rahoitus, esituotanto, tuotanto, jälkituotanto sekä levitys. Assistentti avustaa tuotantopäälllikköä ja linjatuottajia tekeillä olevien tuotantojen eri vaiheissa. Lisäksi assistentin työtehtäviin kuuluu toimiston päivittäisistä tarpeista huolehtiminen kuten arkistointi, postitus, matkavaraukset ja tarjoiluiden järjestäminen. Työ sopii esimerkiksi valmistumassa olevalle tai vasta valmistuneelle henkilölle, joka haluaa oppia tuotanto-osaston töistä laaja-alaisesti.
Työ alkaa elokuun alussa ja jatkuu kokoaikaisena (40h/vko) määräaikaisena 31.12. asti (5kk). Palkkaus määräytyy koulutustaustasta ja työkokemuksesta riippuen, mutta noudatamme TES:n palkkasuosituksia (pr 1). Tuffi Filmsin toimisto sijaitsee Helsingin Kalasatamassa.
Tuffi Films on 10-vuotias, mm. Oscar-ehdokuuden saanut tuotanto- ja levitysyhtiö, joka on kasvanut viime vuosina ja pyrkii jatkossakin tekemään kansainvälisesti kiinnostavia sisältöjä. Tällä hetkellä kehitteillä sekä tuotannossa on useita fiktio- ja dokkarielokuvia ja sarjoja. Tuffin tiimi muodostuu viidestä osakkaasta, neljästä vakkarista ja useista freelancereista. Lisää Tuffista: www.tuffifilms.com.
Hakijoilta toivomme:
Erittäin sujuvaa suomen kielen taitoa ja sujuvaa englannin kielen taitoa
Hyviä tietoteknisiä valmiuksia
Aiempaa kokemusta tai koulutusta elokuva-, tv- tai tapahtumatuotannosta
Huolellista otetta työhön ja hyviä vuorovaikutustaitoja
B-ajokorttia
Tarjoamme:
Kiinnostavat ja kunnianhimoiset sisällöt
Laaja-alaisen näköalapaikan tuotannon eri vaiheisiin
Säännölliset työajat (pääasiassa arkisin toimistoaikaan)
Ihanan (ainakin meidän mielestämme) ja kannustavan työyhteisön
Tuffin arvoihin kuuluvat mm. yhdenvertaisuus ja ekologisuus, joita pyritään toteuttamaan ja kehittämään mm. yhdenvertaisuus- ja ekostrategioiden avulla
Hakemukset ja tiedustelut voi lähettää 6.7.2020 mennessä osoitteeseen [email protected]. Potentiaaliset hakijat kutsutaan haastatteluun viikoilla 28&29.
Otsikoi hakemuksesi: "Tuotantoassari / Oma nimi". Hakemukseen ei tarvitse liittää valokuvaa. Liitäthän hakemuksesi loppuun lauseen: "Annan suostumukseni sille, että vastaanottaja säilyttää tietojani yrityksen rekisterissä rekrytointitarkoituksessa yhden vuoden ajan eikä tietoja luovuteta kolmansille osapuolille."
2020-06-05T13:10:32Zta 2020-06-05T13:10:32Z
Suuren suosion ja mediahuomion saavuttanut lyhytelokuvasarja ja vaikuttavuuskampanja Yksittäistapaus laajenee työelämään keväällä 2020.
Työsuojelurahasto on myöntänyt Tuffi Films Oy:lle tukea tiedottamiseen, jonka avulla Yksittäistapauksen lyhytelokuvat pääsevät avaamaan suomalaisen työelämän tasa-arvo- ja yhdenvertaisuushaasteiden solmuja.
Tuffi Films tuottaa yhdessä Inklusiiv-yhteisön kanssa lisämateriaalia elokuvien katselun tueksi.
"Yksittäistapaus-lyhytelokuvat ovat nostattaneet tietoisuutta ja keskustelua syrjinnän eri muodoista, rakenteista ja epäasiallisesta kohtelusta. Nämä aiheet linkittyvät suoraan myös työelämään ja on tärkeää puhua ja kouluttaa niistä, jotta myös työpaikoilla voidaan edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Olemme innoissamme tästä yhteistyöstä Tuffi Filmsin kanssa ja haluamme tukea kampanjan vaikuttavuuden laajentamisessa myös työelämän puolelle" toteaa Inklusiiv-yhteisön perustaja Katja Toropainen.
Myös Erätauko-säätiö on yhä vahvasti mukana ja kampanjassa sovelletaan uutta, vastakehitettyä Etätaukoa, Erätauko-metodin etäyhteyksiin soveltuvaa rakentavan keskustelun menetelmää.
"On hienoa, että saamme edelleen ja tällä tavoin jatkaa yhteistyötä Tuffi Filmsin ja nyt myös Inklusiivin kanssa! Erätaukoa on käytetty jo useissa työyhteisöissä keskustelumenetelmänä ja palaute Erätauon tukemasta tasavertaisesta keskustelusta on ollut kiittävää - myös kun sitä on käytetty etäyhteyksien avulla", kertoo Laura Arikka Erätauko-säätiöstä.
Yhteensä Yksittäistapaus-elokuvat ovat keränneet jo satoja tuhansia katseluita vain kahden kuukauden aikana. Kaikki Yksittäistapaus-lyhytelokuvat ja niiden materiaalit ovat verkossa ilmaiseksi saatavilla ja osallistumisen kynnys keskusteluun on pidetty matalana.
Yksittäistapaus-lyhytelokuvat julkaistiin Yle Areenassa 26.1.2020 ja samalla aukesi verkkosivusto yksittaistapaus.fi, jolla keskustelu-ja tukimateriaalit ovat saatavilla ilmaiseksi.
ONLINE
Kotisivu: www.yksittaistapaus.fi
SoMe
@yksittaistapauselokuvat (Instagram) @tuffifilms (Facebook, Instagram, Twitter)
Pressimateriaalia voit ladata täältä
LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT
Kampanjapäällikkö
Sini Hormio
[email protected]
2020-06-05T11:01:18Zta 2020-06-05T11:01:18Z
Tuffi Films sitoutuu noudattamaan toiminnassaan ja valinnoissaan kestävän kehityksen periaatteita. Lisäksi yritys sitoutuu keräämään ja raportoimaan dataa omista päästöistään ja ympäristövaikutuksistaan.
Toimet tulevat näkymään yhteistyökumppaneiden valinnassa, logistiikassa, materiaalihankinnoissa ja kierrätyksessä, sekä ruokahävikin minimoinnissa ja seurannassa. Lisäksi yritys sitoutuu käyttämään toimissaan uusiutuvia energiamuotoja aina kun mahdollista ja luopuu muovisten kertakäyttöastioiden käytöstä.
Tuffi Filmsin ekostrategian kestävyyskonsultoinnista vastasivat Ekosetti-oppaan laatineet Anne Puolanne ja Kaisa “Kaika” Astikainen.
Ekostrategian pääset lukemaan kokonaisuudessaan tästä.
2020-05-07T11:25:00Zta 2020-05-07T11:25:00Z
Orkesterin edessä -elokuvan keskeneräiseksi jäänyt elokuvateatterikierros jatkuu kodeissa.
Toukokuussa 2020 aukeaa mahdollisuus striimata Tuffi Filmsin laatuelokuvia kotona, kun Tuffi julkaisee elokuviaan Vimeossa. Julkaistavaa sisältöä voi sekä ostaa omaksi että vuokrata tästä päivästä alkaen osoitteessa: https://vimeo.com/tuffifilms/vod_pages
Vimeo-julkaisuun on valittu Tuffi Filmsin fiktio- ja dokumenttielokuvia, joita ei ole muualla saatavilla tällä hetkellä. Julkaistavaan eksklusiiviseen sisältöön lukeutuu muun muassa helmikuussa 2020 ensi-iltansa saanut ja Tampereen elokuvajuhlilla pääpalkinnon voittanut Orkesterin edessä -dokumenttielokuva, jonka on ohjannut Anna-Karin Grönroos. Elokuva seuraa kolmen lahjakkaan muusikon Emilia Hovingin, I-Han Fun ja James Kahanen opintoja Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla Atso Almilan, Susanna Mälkin ja Hannu Linnun opetuksessa.
Ensijulkaisussa on Maija Hirvosen dokumenttielokuva Muutto, joka on runollinen kuvaus lähtövalmisteluista ja pakkaamisesta. Elokuva kertoo runoilija ja aforistikko Mirkka Rekolasta. Eksklusiivisesti saatavilla on myös Ei koskaan enää -dokumenttielokuvan 68-minuuttinen elokuvateatteriversio, joka kertoo rap-artisti Mercedes Bentson selviytymistarinan väkivaltaisesta suhteesta irrottautumisen jälkeen.
Julkaisujen joukossa ovat myös vuonna 2019 Espoo Cinéssä ensi-iltansa saanut ohjaaja Veera Lehto-Michaudin dokumenttielokuva Pariisin prinssi, joka on kertoo yhdeksänvuotiaasta Princessestä ja hänen isästään. Striimattavissa myös Kirsikka Saaren lyhytelokuva Super Comfort, joka kuvaa viisikymppisen Tainan ja hänen perheensä viikonlopun viettoa kirpeästi ja lämpimän huumorin kautta.
Suuren suosion saavuttanut yhdentoista lyhytelokuvan sarja Yksittäistapaus on ostettavissa omaksi Vimeosta. Sarja tuo esiin naisiin kohdistuvaa näkymätöntä vallankäyttöä niin yksityiselämässä kuin yhteiskunnassa. Docpointissa 2017 kriitikon valinta -palkinnon voittanut Elli Toivoniemen ohjaama dokumenttielokuva Kesäni sudenkorentona kertoo nuoresta miehestä, joka on kasvanut aikuiseksi sudenkorentojen kanssa.
Lisäksi Vimeosta on katsottavissa Tuffi Filmsin lyhytelokuva-klassikkoja, kuten kansainvälisesti palkitut Jenni Toivoniemen lyhytelokuvat Treffit, Komitea ja Hääyö sekä Selma Vilhusen ohjaama Oscar-ehdokas Pitääkö mun kaikki hoitaa? Striimattavissa on myös kriitikoiden ylistämä Selma Vilhusen dokumenttielokuva Laulu, parhaan ammattilaisdokumentin palkinnon Helsingin lyhytelokuvafestivaaleilla 2015 voittanut Anna Antsalon Momentum, Maria Seppälän ja Veera Lehto-Michaudin ohjaus Meno-paluu, Jenni Tulen ja Aino Sunin elokuvat Lunachicks ja If I Ruled sekä Kirsikka Saaren ja Jenni Toivoniemen ohjaus Poikaystävä.
Lisätiedot Roosa Tikanoja, tuotantopäällikkö Tuffi Films [email protected] 0465504870
Haastattelupyynnöt Manna Katajisto, tiedottaja, Manna PR [email protected] 0405610074
2020-03-10T14:18:00Zta 2020-03-10T14:18:00Z
Tuffi Filmsin ensimmäinen tv-sarja PARAS VUOSI IKINÄ alkaa C Morella 2. huhtikuuta. Ensimmäinen lanseeraustraileri julkaistiin 9.3.2020.
PARAS VUOSI IKINÄ on komediasarja kahdesta elämältä turpiin saaneesta kolmekymppisestä naisesta, Karlasta (Lotta Kaihua) ja Miinasta (Ella Lahdenmäki), jotka päättävät pitää välivuoden ja elää viimeinkin niin, ettei vanhana varmasti kaduta, esimerkiksi vuoden aikana on tarkoitus löytää sisäinen rauha ja osallistua orgioihin.
Sarjan on käsikirjoittanut Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi, ohjannut Kirsikka Saari ja Selma Vilhunen. Tuottajana toimii Venla Hellstedt ja Elli Toivoniemi.
Carpe fucking diem!